Virtual bookcase builder
O

Yritys


P. Rotola-Pukkila Oy - laatua ja toimitusvarmuutta

Suomen johtaviin hyllystöjen valmistajiin ja viejiin kuuluva P. Rotola-Pukkila Oy aloitti toimintansa vuonna 1965. Kaikki alkoi siitä, kun nuoripari Rotola-Pukkila osti lahjakorteilla työkaluja.

Yrityksen historiaa

Pentti ja Kaija Rotola-Pukkila aloittivat yritystoiminnan elokuussa 1965. Pentillä oli takanaan pari vuotta töitä huonekalutehtaassa ja Ilmajoella käyty puuseppäkurssi. Kaija toimi ennen yhteisen yrityksen alkua keittäjänä Ilmajoen karjatalouskoululla. Molemmat ovat lähtöisin maaseudulta, joten tottumus kovaan työhön ja yrittämiseen tuli jo lapsuudesta.

Mitään alkupääomia ei kummallakaan ollut, joten häälahjoina tulleet lahjakortitkin käytettiin ensimmäisten työkalujen ja tarvikkeiden hankintaan. Kolme ensimmäistä vuotta yritys toimi vuokratiloissa ja vuonna 1968 päästiin oman katon alle. 

Huonekaluliikkeitä ja liikkeitä vientimarkkinoilla

P.Rotola-Pukkila Oy:n asiakkaina ovat kotimaassa toimineet yksityiset huonekaluliikkeet. Useat asiakassuhteet ovat alkaneet jo 70-luvulla. Aikoinaan on tehty yhteistyötä myös eri ketjujen kanssa.

Vientitoiminta alkoi jo 70-luvulla, mutta sen merkitys väheni 80-luvun lopulle tultaessa. Aluksi tärkeimmät maat olivat Norja ja Ruotsi. 90-luvun alussa kotimaan heikko kysyntä toimi sysäyksenä vientimarkkinoiden etsimiselle. Vientiä on ollut useaan maahan eri maanosissa. Nykyisin tärkeimmät vakiintuneet vientimaat ovat Ruotsi ja Norja. Pieniä tavaramääriä menee myös Isoon-Britanniaan, Venäjälle, Puolaan sekä Baltian maihin. 

Ihmisiä, vuosia ja kasvua

Aivan aluksi Pentti ja Kaija tekivät töitä kahdestaan, mutta pian tarvittiin lisää työvoimaa. Henkilökunnan määrä lisääntyi nopeasti 70-luvun aikana kolmeenkymmeneen, 90-luvun puolivälissä saavutettiin 40 hengen raja. Syynä oli toiminnan voimakas laajentuminen vientiin ja uusien, paljon työtä vaativien, erikoisosien määrän lisääntyminen.

Useat työsuhteet ovat kestäneet hyvin pitkään, jopa vuosikymmeniä. Tämä osaltaan mahdollistaa korkean osaamisen tason, joka sitten näkyy tuotteiden korkeana laatuna. 

Vilkasta toimintaa ja lisää neliöitä

Ensimmäinen oma, vuonna 1968 valmistunut halli oli noin 500 neliötä. Toiminta vilkastui kuitenkin nopeasti ja jo seuraavana vuonna rakennettiin lisää. Laajennuksia on tehty siitä asti säännöllisesti, nyt (2018) P. Rotola-Pukkila Oy toimii moderneissa 20.000 neliön tiloissa.

Ota yhteyttä

Kysy lisää myyntihenkilöstöltämme:
Puh. 06-230 1000 (arkisin klo 8-16)

Kotimaan myynti:
Puh. 06-230 1030
timantti@kauhajoki.fi

Sinulla on aina mahdollisuus käyttää koko henkilökuntamme ammattitaitoa ja tuotetietoutta.

 

nosto_ymparisto.jpg

Liity postituslistalle

Saat ensimmäisenä tarjoukset, kilpailut ja tiedotteet suoraan sähköpostiisi!